Salossa 30.10. – 1.11. kisattiin Varsinais-Suomen alueella Turussa kuukauden päästä pidettävistä ikäkausimestaruuksien loppukilpailupaikoista. RaisUsta erittäin hieno saalis, sillä 14 uimaria, joilla yhteensä noin 50 lajia, pääsee kilpailemaan Suomen ikäkausimestaruuksista. Tytöistä Turkuun lähtee Milla Karttunen, Tuuli Peltola, Sini Mäkilä, Minea Kynkäänniemi, Nelli Rauhanen, Katriina Kallio, Rita Heinonen, Sabina Rakhimova ja pojista Lauri Aho, Kasperi Heikkinen, Veeti Hämäläinen, Ville Suojasto, Aaro Törnström ja Roope Koskela. Ikähaarukka loparisteilla on tytöissä 12, 13, 14 ja 15 vuotta ja pojissa 13, 14, 15 ja 16 vuotta. Noita ikävuosia nuoremmat uivat mestaruuksista ainoastaan paikallisesti. Heidän uintisuorituksensa ”rankeerattiin” kuitenkin myös valtakunnallisesti. Alueellisia mestareita Raision Urheilijoilla pienemmissä ikäsarjoissa…
Raisioon on tulossa suuri määrä uimareita ensi la 24.10. kisoihin. Vallitsevan tilanteen vuoksi ja taataksemme mahdollisimman turvallisen uintiympäristön joudumme tekemään kisoihin kaksi suurempaa muutosta 1) kisat alkavat jo klo 10.00 tyttöjen osalta ja 15.00 poikien osalta. 2) Tyttö- ja poikauimarit eivät pääse samanaikaisesti halliin. Näiden muutosten myötä klo 10 aloitetaan parittomilla lajeilla, tyttöjen/naisten lajeilla. Halli aukeaa 8.30, jolloin tyttöuimarit ovat tervetulleita hallille. Kuivaverryttelyt ulkona. Sisällä maskipakko. Uimarit ohjeistetaan aulassa pukutiloihin (käytössä sekä miesten että naisten puolet). Uimareiden toivotaan poistuvan hallista välittömästi omien lajien jälkeen. Valitettavasti myöskään loppuverryttelyjä ei pääse tekemään hallin sisäpuolella, vaan kaikkien tyttö/naisuimarien on poistuttava hallin sisätiloista klo…
Muistattehan kaikki noudattaa voimassa olevia ohjeistuksia maskien käytössä tilanteissa, joissa ei voi pitää turvavälejä. Tärkeää on, että harjoituksiin tullaan terveenä. Ennen ryhmään tuloa on hyvä pestä myös kädet. Turhaa oleskelu uimahallissa tulee myös välttää. Mikäli oleskelet Ulpukan aulassa, niin maskipakko on suosituksena. Turvavälit pitää muistaa.
Ensi lauantaina kisataan taas Raisiossa Aquanetti-uinneissa! Valitettavasti yleisö ei pääse tällä kertaa kannustamaan uimareita, mutta onneksi LiveTimingista saa seurattua kisoja. Oheisessa infossa on paljon tärkeää tietoa, joten kisaajat, lukekaahan se. Kisaohjeistus
Harrasteuintiin voi alkaa ilmoittautua. Ilmoittautumista on muutettu siten, että se tapahtuu nyt netin kautta. Harrasteuinnin sivuilta löytyy linkki ilmoittautumiseen itse pääsivulta mutta myös kunkin ryhmän alta.
Hei uimaliitolta ja kaupungilta on saatu lupa pitää uintikilpailut lauantaina elokuun 1. päivänä klo 12. Lajiohjelma tulee tempukseen ja nettiin myös. Kisoissa noudatetaan toki kaupungin antamia ohjeita koronaan liittyen eli ei nuhaisena, yskäisenä tai muuten oireisena kisapaikalle. Vältetään mahdollisimman paljon lähikontaktia ym. Mutta muuten iloinen juttu, että saadaan taas kilpailutoiminta käyntiin. Tervetuloa! Alla lajiohjelma. Raision Urheilijat ry järjestää Suomen Uimaliiton luvalla kansalliset Koronasta irti pärskeet Raision uintikeskus Ulpukassa lauantaina 1.8.2020 klo 12.00 (verryttely tuntia ennen). Hallissa on 8*25 m rataa ja sähköinen ajanotto. LAJIOHJELMA: 1. T10, 12 50 vu 2. P11, 13 50 vu 3. N 100 vu 4. M…
Raision Urheilijat uintijaosto haki OP kesäduunin tukea kesätyöntekijän palkkaamiseksi ja kiitos OP:n tekemän päätöksen seuramme myös sai sen. Hakijoita ei ollut kovin monta, mutta nekin muutamat olivat aivan potentiaalisia ja hakemukset hyviä. Hakijoista valittiin Aino-Kaisa Paatos.
Raision Urheilijat ry uintijaosto järjestää Ulpukassa KESÄKILPAUINTIKOULUN 1. – 4.6., 8.-11.6. ja 15.-16.6.2020 klo 17.00 – 18.30 yht. 10 kertaa (kahdella ensimmäisellä viikolla ma, ti, ke ja to ja viimeisellä viikolla maanantaina ja tiistaina). Kurssilla opetellaan vapaa-, selkä- ja rintauintia, volttikäännös ja pää edellä hyppyä. Kurssilla ei kilpailla vaan opastetaan lapsi mukavan harrastuksen pariin. Kokoontuminen on ensimmäisellä kerralla aulassa. Kurssi alkaa joka kerta liukumäen luona pienellä jumpalla. Tule siis ajoissa ja ilmoita kassalla tulevasi kesäkilpauintikouluun. Kurssimaksu on 100 euroa ja se sisältää sisäänpääsymaksun. Lisätietoa www.raisionurheilijat.fi Ilmoittautumiset ja tiedustelut: kilpauintikoulu@raisionurheilijat.fi
Oletko sinä uusi nuorten vastuuvalmentajamme? Raision Urheilijat hakee nuorten vastuuvalmentajaa 1.8.2020 alkaen. Tarjoamme valmentajalle vastuuta kaikista seuramme junioriryhmistä, joiden pääkilpailut ovat Rollot tai Ikäkausimestaruusuinnit. Lisäksi nuorten valmentaja saa olla mukana säännöllisesti seuramme ykkösryhmän valmennuksessa eli huippu-uinnissa. Tarjoamme hyvät olosuhteet valmentamiseen, päävalmentajan tuen, taitavat apuvalmentajat sekä todellisen mahdollisuuden seuran junioritoiminnan kehittämiseen. Lisäksi valmentaja saa tutustua Turun seudun urheiluakatemian toimintaan ja sen sidosryhmiin ja sitä kautta pääsee luomaan uusiakin kontakteja. Toivomme nuorten valmentajalta aktiivista otetta käytännön valmentamiseen, sitoutumista urheilukouluideaamme, yhteistyökykyä ja hyvää tiedottamisen taitoa. Eduksi katsotaan aikaisempi valmennustausta ja käydyt uimaliiton koulutukset. Laita hakemus tulemaan 31.5.2020 osoitteella leena.rosama@gmail.com, jos haluat päästä töihin…
Raision Uimahalli on kiinni sunnuntaista 15.3.2020 lähtien toistaiseksi. Raision Urheilijoiden uintijaosto on laatinut vallitsevan tilanteen vuoksi alla olevan tiedotteen sekä kilparyhmille että harrasteryhmille: Kaikki Suomen Uimaliiton alaiset kilpailutapahtumat ja ottelut perutaan 31.5. asti henkilömäärästä riippumatta. Tämä koskee kaikkia Uimaliiton lajeja (uinti, uimahypyt,taitouinti ja vesipallo) ja niiden liittojohtoisia ja liiton luvalla järjestettäviä tapahtumia, myös leirejä. Huom! Rajoite koskee myös uinnin kilpailuluokituksen Muut kilpailut -luokan tapahtumia (timetrial-, cup- jne. kilpailut), jotka järjestetään aina Uimaliiton luvalla, mutta joita ei luetella Uimaliiton tapahtumakalenterissa. Uimaliitto suosittaa jäsenseurojaan käyttämään huolellista harkintaa omien leirien ja tilaisuuksien järjestämisessä, sekä noudattamaan mahdollisia paikallisten sairaanhoitopiirien suosituksia. Tämän perusteella Raision Urheilijoiden…

